TAKING TOO LONG?
CLICK/TAP HERE TO CLOSE LOADING SCREEN.
mess.is

Telttaretki Vuosaareen 25.-27.5. feat Ninaonilo

Ideaa vaikuttajien yhteisöstä on kehitelty pitkään ja vihdoin kesän kynnyksellä asioita alkoi tapahtua. Discord-kanavalla sovittiin ensimmäinen Messis-miitti pidettäväksi upeassa Vuosaaressa, toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Suunnitteluun osallistuneita yhteisöläisiä on tulossa läheltä ja kaukaa.

Perjantaista sunnuntaihin kestävällä retkellä otetaan aidolla tunnelmalla haltuun koko luonnonkaunis Vuosaari, tutustutaan yhteisön ihmisiin eli vaikuttajiin, nautitaan täysillä alkaneesta kesästä (maalla, merellä ja ilmassa) ja tietenkin jutellaan Messiksen seuraavista askeleista.

Osallistujat ottaa vastaan ja oppaina toimii yhteisön tuotantotiimi, johon kuuluu Messiksen ikioma Nina sekä Aaron ja Aleksi.

Retki toteutetaan kaveriporukan hengailu-viikonloppuna, eli tämä ei ole virallinen leiri tai maksullinen tapahtuma. Tarkoitus on viihtyä uusien ihmisten parissa ja luoda alku jollekin sellaiselle, mitä halutaan yhdessä kehittää vielä pitkään.

Apologies, for this post the comments are closed.
mess.is