TAKING TOO LONG?
CLICK/TAP HERE TO CLOSE LOADING SCREEN.
mess.is

Hyvinvointiviikonloppu – Miten hyvinvointia luodaan?

Messiksen on alusta asti haluttu tarjoavan keinoja oman hyvinvoinnin luomiseen. Jo silloin kun yhteisö oli vasta ajatus, koettiin tärkeäksi, että toiminnasta ja sisällöistä saisi konkreettisia välineitä, joilla luoda muutosta omassa elämässä.

Nuorekkaan yhteisömme keskeisiä teemoja ovat esimerkiksi luovuus, ilmaisu ja vaikuttaminen. Kymmenen kuukautta toiminnan kasvua ja kehittämistä on tuonut meidät tilanteeseen, jossa nyt myös hyvinvointi toteutuu selkeästi yhtenä Messiksen aihealueena.

Messiksen järjestämä ohjelma on aina terveellistä ja kehittävää, mutta helmikuussa pienellä porukalla pidetty hyvinvointiviikonloppu oli ensimmäinen puhtaasti oman olotilan hallintaan keskittynyt tapahtuma. Seesteisen kokemuksen ja osallistujilta saadun palautteen myötä seuraava hyvinvointiviikonloppu toteutetaan 26.4. – 28.4. (Ilmoittaututumislinkki jutun lopussa.)

Mitä ensimmäisessä hyvinvointiviikonlopussa tehtiin?

Eka kerta oli kepillä jään kokeilemista:

    • Katsottiin toisiamme silmiin ja hengattiin ”offline-maailmassa”
    • Venyteltiin ja tehtiin rentoutumisharjoitteita
    • Kokeiltiin simppeleitä meditaatiotekniikoita
    • Tehtiin yhdessä ruokaa ja syötiin terveellisesti
    • Ulkoiltiin ja maattiin lumessa eli oltiin siinä hetkessä
    • Pidettiin vapaavalintaisia esitelmiä kiinnostavista aiheista
    • Saunottiin ja laulettiin

Meditaatiotekniikoita lähestyttiin varovaisesti helpoilla harjoitteilla turvallisessa ilmapiirissä. Jälkeenpäin saadun palautteen perusteella on selvää, että meditoimista halutaan tutkia ja kokea enemmänkin, ja sehän sopii.

Mitä on luvassa tällä kertaa?

Huhtikuun hyvinvointiviikonlopussa pidetään seesteisyys edelleen teemana, ja mennään hieman syvemmälle oman olotilan luomisen mekanismeihin. Aikaakin on vuorokauden verran enemmän kuin viimeksi.

Hengailun, tunnelmallisten illanviettojen ja harjoitusten lisäksi luvassa on ulkoilua, yhdessä ruoan laittamista, saunomista, lautapelejä sekä esitelmiä yhteisön omien jäsenien esittämänä. Luonnon kokeminen intensiivisesti oli aiheena läsnä jo ensimmäisessä viikonlopussa. Ulkoilun taito on tärkeä hyvinvointiin vaikuttava tekijä, johon tullaan perehtymään lisää.

    • Miten ollaan luonnossa, tai tehdään ylipäätänsä jotain niin, että siitä saa maksimaalisesti irti?
    • Miten jonkin tilanteen voi kokea mahdollisimman voimakkaasti ja kokonaan?

Voit hakea mukaan huhtikuun hyvinvointiviikonloppuun!

Perjantaista sunnuntaihin kestävän tapahtuman ohjelmaa täydennetään yhdessä Discordissa. 

Tapahtuma toteutetaan Messiksen tukikohdassa Helsingin Vuosaaressa, ja mukaan valitaan hakemuksen perusteella n. 10 yhteisöläistä. Vaikket olisi vielä Messiksen jäsen, liittyminen on helppoa!

Hae mukaan Hyvinvointiviikonloppuun!

Apologies, for this post the comments are closed.
mess.is